ENG.

Experiences and stories about how we are affected both positively and negatively when we are connected to the internet are many. About the brain that becomes stressed when connected with several devices at the same time. About the mother who was threatened when she took her child to the playground and pointed out to other parents that it would be good to put away the mobiles while hanging out with their children. About the girl who watches it so often that the movement has become an unconscious instinct, an extension of the body. To be seen while keeping a distance. About being a danger in traffic for others and themselves. About the other half who feels invisible and requests divorce. About global friends appearing in the living room. About the wonderful to gets one’s demand of knowledge set at the moment. To carry the music with you at all times.

Or just as Markus thinks; that it’s nice to be a little bit on your own when travelling to work.

 

/ May-Lis Andersen

 

 

FIN.

VÄLILLÄ HALUAA OLLA OMISSA OLOISSAAN

On paljon kokemuksia ja kertomuksia siitä, miten netillä oleslelu vaikuttaa meihin, sekä myönteisesti että kielteisesti. Äitiä, joka leikkipuistossa huomauttaa muille vanhemmille, että kannattaisi panna kännykkä sivuun ja keskittyä lapsiin, katsotaan karsaasti. Tyttö, joka ottaa ottaa kännykkänsä esille niin usein, että siitä on tullut kuin ylimääräinen kehonosa. Tulla nähdyksi samalla kun säilyttää välimatkan. Vaarantaa itsensä ja muut liikenteessä. Jättää puoliso vaille huomioita. Seurustella globaalien ystävien kanssa omassa olohuoneessa. Tyydyttää tiedonjanonsa välittömästi. Kuunnella musiikkia milloin ja missä tahansa. Olla omissa maailmoissaan matkalla töihin.

Työprosessista: viisi eri kertaa, toukokuussa, alkaen 2015, samassa kohtaa Tukholmaa, otin valokuvia ohikulkijoista jotka käyttivät kännyköitä ja kuulokkeita. Projektin alkuvaiheessa olin epävarma siitä, kuinka kauan joutuisin odottelemaan, mutta kävi ilmi, että kuvattuani tunnin, suurin osa ohikulkijoista oli keskittynyt laitteisiinsa. Olen kiinnostunut spontaanista ilmaisusta, ja siksi taidemuotoni on katuvalokuvaus. Valitsin taustaksi neutraalin vaalean seinän, sillä halusin keskittyä liikkumiskuvioihimme, jotka muodostavat eräänlaisen nykypäivän koreografian. Toisella valokuvauskerralla havaitsin yllätyksekseni ettei tausta ollutkaan muuttumaton. Graffiti oli vaihtunut kertojen välillä, ja antoi sykettä ja tempoa valokuville.

Otin valokuvat Tukholmassa vuosien 2015 ja 2018 välillä, ja kehitin ne pimeähuoneessa hopeagelatiinivedoksiksi.

 

/ Paulina Lönnroth, translation 2018